9. CMADFI-tapahtuma järjestetään ma 27.1.2020 Tiedekulmassa Helsingissä.

Tapahtumapalaute

Vuonna 2018 noin joka neljäs CMADFI-tapahtumaan osallistunut antoi palautetta tapahtumasta. Tälle sivulle on kerätty vapaat palautteet.

Miksi osallistuit CMADFI-tapahtumaan?

  • Tietoa somesta
  • Puheenvuorojen kiinnostavat teemat innostivat.
  • Koska viime vuonna tapahtuma oli mahtava. Halusin ajantasaista tietoa ja haistella uusia tuulia. Kiinnostavia aiheita ja ihmisiä
  • Tullut jo tavaksi 😀, mutta ohjelma myös kiinnosti tänä vuonna. Vertaistuki ja uudet ideat
  • Ideoita, työtoverin perehdytys keskustellen samalla
  • Edelleen niitä harvoja(ainoa) tapahtumia Suomessa joka aidosti kokoaa juuri nämä tekijät yhteen työhön liittyvien asioiden ympärille.
  • Twitterissä oli ollut aiempina vuosina pöhinää
  • Uusia ajatuksia.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by CMAD Finland (@cmadfi) on Jan 25, 2018 at 2:55am PST

  • Halusin oppia uutta, tavata tuttuja, verkostoitua
  • Olen seurannut tapahtuman kehittymistä. Tällä kertaa ohjelmassa oli muutama itseäni kiinnostava puhuja
  • Mukava vuotuinen tapahtuma, jossa voi tavata alan kollegoja.
  • Kaikki somejutut kiinnostaa
  • Aihe kiinnostaa valtavasti. Vaikka en ole nimetty somemanageri, uskon sellaista jatkossa tekeväni
  • Hyvällä porukalla toteutuva hieno tapahtuma
  • CMADFI on oivallinen paikka verkostoitua ja vaihtaa ajatuksia sekä kuulla, missä alalla mennään nyt.
  • Liittyy omaan työhön + uteliaisuus
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by CMAD Finland (@cmadfi) on Jan 22, 2018 at 1:47am PST

  • Hyvä kokemus Tampereella, paljon tietoa tiivistetysti
  • Yhteisöt kiinnostavat
  • Siinä oli kiinnostavia aiheita jotka liittyvät työnkuvaani. Vaikken ole varsinaisesti cm tai sm, teen työssäni molempia hommia
  • Verkostoituakseni ja kuullakseni alan uutuuksia.
  • Oppiakseni uusia työkaluja, toimintatapoja, erityisesti "inhimillisestä" kulmasta (ei niinkään tehokas myynti/markkinointi tms. - vaikka ei sekään huono aihe ole, päinvastoin liittyy toisiinsa!)
  • Aihealueet liittyvät tiiviisti työhöni, jota teen lähinnä yksin - on hyvä kuulla muiden, vastaavaa työtä tekevien ihmisten kokemuksia.
  • Kiinnosti ja työpaikka maksoi
  • Kiinnostavat aiheet
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by CMAD Finland (@cmadfi) on Jan 22, 2018 at 12:40am PST

  • Uusia ideoita, mitä kentällä tapahtuu, verkostoituminen.
  • Hauska reissu!
  • Oman osaamisen ja tietämyksen lisääminen,
  • tapahtumajärjestely, yhteisöllisyys, verkostoituminen
  • Ohjelma vaikutti hyvältä ja tunsin, että tapahtuma voisi tuoda minulle uusia ajatuksia. Kiinnosti nähdä, saisinko jotain uutta omaan työhöni koska se liittyy omiin töihin
  • Ohjelma kuulosti mielenkiintoiselta
  • Kuullakseni, mitä muut tekevät ja saadakseni ideoita omaan työhöni
  • olen kiinnostunut yhteisöistä, olen viestinnän tutkija
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by CMAD Finland (@cmadfi) on Jan 22, 2018 at 12:13am PST

  • Oppimisen vuoksi, olen tuore some manageri joten paljon on opittavaa.
  • Hyväksi havaittu
  • Hyvää asiaa ja kivoja ihmisiä.
  • Konkarina hämmästyin, miten paljon yhteisö- tai somemanagerin työnkuva on vuodessa muuttunut. Somepalvelut muuttuvat ja tekniset mahdollisuudet kasvavat.
  • Kiinnosti, kun oli outo tapahtuma ja näiden some- ja nettiasioiden kanssa on pakko tuskailla arjessa. Matkasin 'pimeyden ytimeen'. Kannatti! Näin valoa!
  • Sisältö oli kiinnostava
  • Mielenkiinnosta, mitä tapahtuma voisi tarjota itselleni
  • Paljon kiinnostavaa asiaa
  • Yleinen kiinnostus erityisesti organisaatioiden sisäisiin yhteisöihin
  • Toimenkuvaani kuuluu some-kanavien koordinointi ja päivitys.

Vapata palautetta

  • Kaikki oli hyvin, itselle matka vain oli hieman pitkä, muttei haitannut.
  • Hyvin sujui. Bussi oli todella kylmä. Muuten hommat pelitti todella hyvin.
  • Todella hyvin ryhmitelty ohjelma, tauot hyvissä väleissä
  • Parasta oli ylöspinkaisu vartin välen. Ei puuduttanut lainkaan fyysisesti tai henkisesti
  • Paikka ja järjestelyt toimi tosi hyvin eli siitä suuret kiitokset ja 10+.
  • Nuo Facebook liveen tehdyt lisähaastattelut ovat hauska lisä ja nämä voisi ensi vuonna tehdä järjestelmällisemmin. Rakentaa haastattelupiste jonne ohjeistetaan kaikki puhujat tulemaan osuutensa jälkeen sovittuna aikana. Tuonne toki voisi sitten poimia muitakin kiinnostavia henkilöitä.
  • Hyvää oli se että kaikki toimi! Yleisö voisi aktiivisemmin myös tutustua toisiinsa - nyt vaikutti taas siltä että ihmiset juttelivat vanhojen tuttujensa kanssa, eikä tutustumista uusiin ihmisiin juuri tapahtunut.
  • Aplodit seisten puhujille oli kiva tapa, liikaa aikaa kahvituntisponsoreille (ymmärrän, ettei ilmaisia lounaita ole), mietin, olisiko osallistujille voitu järjestää tauoille jotain yhteisöllistä tekemistä.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by CMAD Finland (@cmadfi) on Jan 21, 2018 at 11:52pm PST

  • Luennot oli järjestetty hyvin ja puheenvuorot olivat napakoita ja aikataulussa pysyttiin hyvin.  
  • Ensimmäinen paikka, jossa kaikille esiintyjille taputettiin seisaaltaan.
  • Hieno tunnelma, helppo tulla uutena sekaan. 
  • Tämä oli minulle eka kerta, mutta Lappeenrannassa tuntui olevan homma hallussa! Erinomaisesti toimi kaikki toiminnot paikanpäällä
  • Aikataulu olisi voinut olla hieman väljemmällä kädellä tehty että olisi ehtinyt verkostoitua. Olisin myös kaivannut pidempiä kokonaisuuksia ja syvällisempää tietoa.
  • Kaikki toimi, jälleen pistorasioiden puute tilassa vähän haittasi, mutta reunoilla oli kivasti järjestetty jatkojohtoja. Kahvitauoille voisi vielä jotenkin keksiä jotain ihmisten "törmäyttämistä" :) Jatkot olisi voineet olla vähän enemmän sellaista yhdessä olemista. Nyt kaikki kökötti omissa pöydissään..
  • Sijainti ehkä vähän liian kaukana, muuten järjestelyt ok. Jatkot olisivat ehkä voineet olla vähän "toiminnallisemmat", nyt jäi vähän (toki osittain omastakin syystä) yhden pöytäseurueen kanssa jutusteluksi.
  • Puheiden oikea pituus pitäisi olla max.13 min. Twiittaamiseen voisi yrittää enemmän kannustaa. Flocklerin someseinä oli hieno. Siihen vaan olisi pitänyt tulla enemmän twiittejä. 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by CMAD Finland (@cmadfi) on Jan 21, 2018 at 11:20pm PST

  • Päivä oli tosi mielenkiintoinen ja puheenvuorot riittävän lyhyitä. Tosi loistavaa, että oli toimiva bussikuljetus Helsingistä tapahtumapaikalle ja takaisin. Unicef, Finnair, armeija - paljon hyviä puhujia.
  • Kaikki toimi erinomaisesti
  • Olen tyytyväinen. Lounasruoka ja kahvit oli hyvää ja keskustelut antoisia osallistujien kanssa. Kaikki aivan mahtavasti organisoitu!
  • On vaikea seurata keskittyneesti samaan aikaan puheenvuoroja, Twitter-seinää sekä piirroskuvia. Tapahtuman luonteeseen kuuluu myös, että olisi suotavaa itsekin somettaa samalla. Aivot ovat solmussa, ja keskittyminen kärsii.
  • Konsepti toimii kokonaisuudessaan todella hyvin. Pidän ajatuksesta ettei ole ladattu ns. keynote -puhujia vaan ihmiset tulevat aidosti osallistumaan koko tapahtumaan.
  • FB-livejä kannattaa jatkokehittää. Lasten ja nuorten yhteisöistä olisi kiva kuulla. Tapahtumapaikka lähempänä helsinkiä, tai järkevämpi rakenne ohjelmalla: 
  • Kannattaisiko aiheita teemoitella selkeämmin. Toivoisin, että jokaisessa osiossa olisi yksi keynote, jolla olisi pidempi puheenvuoro. Moni puheenvuoro jäi pintapuoliseksi ja olisin kaivannut syvällisempää aiheen käsittelyä. Aiheita ja puhujia voisi olla myös vähemmän. Puhujat voisivat osallistaa yleisöä myös aktiivisemmin.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by CMAD Finland (@cmadfi) on Jan 21, 2018 at 10:45pm PST

  • Tilaisuuden jatkot voisivat mahdollisesti olla samassa paikassa kuin itse tilaisuus. Näin ehkä mahdollisimman moni pääsisi vielä osallistumaan, jos vaikka paluubussit odottaisivat sen aikaa kyytiläisiä.
  • Jatkoa ajatellen tekisin cmad-tapahtuman jonkun toisen tapahtuman rinnalle, niin paikalle tulisi ehkä vielä enemmän sellaisia wanna be- yhteisömanagereja. Hyvin todennäköisesti tulen joka tapauksessa.
  • Videosta ja tubetuksesta lisää asiaa ensi vuonna! Ehkä pari vähän pitempää (30min)asiantuntijapuheenvuoroa rauhoittaisi päivän rytmiä. Ensi vuonna Turussa?
  • Jos taso pysyy vähintään yhtä hyvänä, niin mukana ollaan! Pidemmät esitykset saisi ehdottomasti paikalle ja verkostoitumishetket.
  • Sijainti enemmän keskellä Suomea kuin laidoilla Lappeenranta oli vähän kaukana.. Ei tietenkään siellä valmiiksi oleville, mutta suurin osa taitaa kuitenkin olla Hki-Tre akselilla. Ehkä Turku olisi kiva?
  • Sisältömarkkinointi on se mistä haluasin oppia edelleen. Hyvää settiä, käytännön kokemuksia ja vinkkejä, hyvää porukkaa paikalle – niin tulen varmasti mukaan. Jyväskylässä?
  • Arvioidaanko jossain jo jotenkin kaiken someen käytetyn ajan tuloksellisuutta suhteessa siitä saatavaan hyötyyn joko peeärränä tai myyntituloina? Minusta tarvittaisiin sitä koko somea yhdistävää työkalua, ajansäästämiseksi. Onko sitä jo kehitteillä?
  • Jos lähellekään tätä tasoa päästään, tulen kyllä varmasti!
  • Taisi olla paras CMAD tähän mennessä! Respect!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by CMAD Finland (@cmadfi) on Dec 29, 2017 at 5:02am PST